Käyttäjän maria.kivinen blogi

Viikko kisan jälkeen

Viikko sitten tähän aikaan istuin tulostoimistossa syömässä karkkia ja juomassa teetä. Ehkä samalla naputin muutama tuloksen KiPa-tulosohjelmaan tulospäällikön ohjeiden mukaisesti. Meininki oli leppoisa, suuri osa kilpailijoista oli maalissa, kilpailukeskuksen käytäviltä kuului naurua (ja kuorsausta) ja ilmassa leijaili märkien varusteiden tuoksu.

Syksy on rakkauden aikaa

Jarkko Vehniäisen Kamala Luonto -sarjakuva on asian ytimessä.

Tilastotietoja

Jälki-ilmoittautuminen on päättynyt ja kilpailuun on ilmoittautunut 108 vartiota. Siniseen sarjaan 18, punaiseen 25, ruskeaan 37 ja harmaaseen 28 vartiota. Kilpailussa on edustettuina 10 partiopiiriä.

Lauantaille on tulossa noin 170 rastimiestä ja sunnuntaina 100 rastimiestä. Tämän lisäksi järjestelyhommissa toimii huollon, kisakeskukseen, ensiavun, viestin, ruokahuollon, tuomarineuvoston, kanttiinin ja tulostoimiston tehtävissä noin 50 vapaaehtoista.

 

Ei ole kaikki muumit laaksossa..

.. ei inkkarit kanootissa, enkä ole ihan penaalin terävin kynä. Silti kovaa mennään loppuun asti!

Terminen syksy

Radion mukaan tänään alkoi Etelä-Suomessa terminen syksy. Vuorokauden keskilämpötila pysyttelee alle 10 asteen. Tänään on siis aihetta juhlaan kaksin verroin! Toinen juhlan aihe on se, että ennakko-ohje on tänään lähetetty kaikille vartioille sähköpostitse.

Iloa riittää myös ilmoittautuneiden vartioiden rintamalla, tänään mukaan ilmoittautui kaksi vartiota lisää, tervetuloa!

Ilmoittautuneiden vartioiden lukumäärä

Kilpailuvartioiden lukumäärä on yhteensä 103 vartiota, sininen 17, punainen 23, ruskea 36 ja harmaa 27 vartiota! Benvenuto, loma kutsuu!

Tykkäätkö hirvikärpäsistä?

Eilisen puoluettoman testin mukaan hirvikärpäsiä on kisa-alueella kertojasta riippuen 'ei yhtään' / 'löysin muutaman' / 'rapisee takkiin metsässä'.

Päätä siinä sitten onko niitä vai ei, mutta ihanan syksyistä ainakin on!

Syksyn varma merkki

SPR:n nälkäpäiväkeräys on menossa, lahjoita, osallistu keräämiseen tai tutustu lahjoituskohteisiin ja kerro niistä muille.

Mitä järjestäjät saavat PT-kisoista?

Kaksi vuotta sitten lippukuntamme pyysi piiriltä lupaa saada järjestää SM-kilpailut. Toiveemme toteutui ja tässä ollaan, 3,5 viikkoa ennen kisoja. Tavoitteenamme on ollut selviytyä meille annetusta tehtävästä ja järjestää meidän näköisemme partiotaitokilpailut unohtamatta naurua, huvia ja taitoa. Kaiken puuhastelun lisäksi kisaprojekti on antanut meille myös valtavasti voimavaroja.

Jos Syysloma olisi...

... elokuva, se olisi komedia.

... lehtijuttu perhelehdessä, jutun nimi olisi 'Äitien tekemät kisat'.

... lomakohde, siellä olisi turvallista syödä ravintolassa ja kulkea pimeässä.

... kesällä, se epäonnistuisi tunnelmaltaan.

... huomenna, kipaisisin juomaan kupposen kahvia.

 

Tervetuloa elämänmakuisiin partiotaitokilpailuihin! Vielä viikko aikaa ilmoittautua mukaan.

Julkaise syötteitä